Ravintola Birra

Heller-Bräu



Hellerin panimo perustettiin vuonna 1678 vanhaan Bambergin kaupunkiin, dominikaaniluostarin läheisyyteen. Bambergin kaupunki sijaitsee Saksassa, Koillis-Baijerissa, perinteisellä oluen valmistusseudulla. Panimon virallinen nimi on Heller-Bräu, mutta nykyään kaikki tuntevat sen paremmin nimellä Schlenkerla, kuuluisan tavernansa ja vieläkin tunnetumman oluensa mukaan. Tällä nimellä on varsin hauska historia; se ajoittuu vuodelle 1877 ja silloisen omistajan, Andreas Graserin aikaan. Hän oli hieman vammautunut ja liikkui erikoisesti. Paikallisella murteella hänen liikkumistapaansa kutsuttiin ”schlenkern” ja panimoa alettiin tuolloin kutsua nimellä Schlenkerla. Nimi on jäänyt käyttöön siitä lähtien. Panimo siirtyi myöhemmin hieman kaupungin ulkopuolelle, Stephansbergin kukkulalle. Nykyisin, kaupungin kasvun seurauksena, tämä kukkula on aivan keskellä Bambergia.

Viimeksi muutettu 21.02. 2004